StellarQ

Ajankohtaista

2026
StellarQ Oy ja Medino Oy käynnistävät EU- aluekehitysrahaston tukeman strategisen yhteistyöhankkeen - tammikuu 2026
StellarQ oy ja Medino oy ovat käynnistäneet strategisen yhteistyöhankkeen EU:n aluekehitysrahaston (EAKR) tukemana. Yhden vuoden mittainen projekti alkoi tammikuussa 2026 ja tukee StellarQ:n valmistautumista kansainväliseen laajentumiseen Pohjoismaihin sekä laajemmin Euroopan unionin alueella.
Hankkeen tavoitteena on kartoittaa ja kehittää kansainvälisiä mahdollisuuksia yhdenmukaisiin hoidonseurantamalleihin yhteiskunnalle kalliiden pitkäaikaissairauksien osalta. Hankkeessa keskitytään kahteen pilottisairauteen: Alzheimerin tautiin ja uniapneaan.
Projektin aikana arvioidaan nykyisiä hoitopolkuja, seurantarakenteita, tiedon hyödyntämisen käytäntöjä sekä mahdollisuuksia luoda kansainvälisesti sovellettavia malleja pitkäaikaissairauksien järjestelmälliseen seurantaan.
Tavoitteena on vahvistaa näyttöön perustuvia, kustannustehokkaita ja potilaskeskeisiä seurantakäytäntöjä sekä tukea StellarQ:n palveluiden kansainvälistä kasvua ja skaalautuvuutta.
On kunnia olla mukana rakentamassa StellarQ:n kansainvälistä strategiaa ja keskeisiä aloitteita, jotka auttavat terveydenhuollon ammattilaisia ja potilaita saavuttamaan parhaat mahdolliset hoitotulokset Alzheimerin taudin ja uniapnean hoidossa, erityisesti Pohjoismaissa.Marco Hautalahti, Medino oy:n toimitusjohtaja
Olen iloinen yhteistyön vahvistumisesta Medinon kanssa, kun hyödynnämme StellarQ:n vahvaa valtakunnallista käyttöä ja otamme seuraavia askeleita kohti kansainvälistä laajentumista. Hanke mahdollistaa hoidonseurantamalliemme skaalaamisen sairauksiin, joilla on huomattava yhteiskunnallinen vaikutus.Markku Aittokallio, StellarQ oy:n toimitusjohtaja
Lue lisää Medinosta täältä: https://medino.fi/
2025
StellarQ on mukana HybReDe-hankkeessa, jossa kehitetään uutta teknologiaa kuntoutuksen tueksi

Hankkeen kesto: 1.3.2025 – 31.5.2028
Rahoittaja: Interreg Baltic Sea Region

Hybridikuntoutusmallien yleistyminen tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia sekä kuntoutujille että terveydenhuollon ammattilaisille. Näissä malleissa yhdistyvät perinteinen kasvokkain tapahtuva kuntoutus ja digitaaliset, ajasta ja paikasta riippumattomat verkkoratkaisut. Kuntoutuspalveluiden digitalisaatio ja hybridimallit tuovat kustannustehokkuutta, joustavuutta, yksilöllisyyttä ja mahdollistavat kuntoutujien nykyistäkin aktiivisemman roolin omassa kuntoutusprosessissaan. Virtuaaliavustajat, jotka hyödyntävät laajoja kielimalleja ja generatiivista tekoälyä, voivat tuoda merkittävää tukea sekä kuntoutujan arkeen että ammattilaisten työhön.
StellarQ on mukana Turun ammattikorkeakoulun koordinoimassa kansainvälisessä HybReDe-hankkeessa, jossa keitetään tekoälypohjaisen virtuaaliavustajan käyttöä hybridikuntoutuksessa Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Puolassa. Suomessa kehitetään virtuaaliavustajan kokeiluversio erityisesti MS-tautiin liittyvän uupumusoireiston hallinnan tueksi. Hanke toteutetaan yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun ja Neuroliitto ry:n kanssa.
Virtuaaliavustajan avulla kuntoutuja saa yksilöllistä tukea ja ohjausta myös etänä, ja omien oireiden sekä hyvinvoinnin seuranta helpottuu. Ammattilaisille avustaja tarjoaa apua tiedonhallintaan ja päätöksentekoon. Hankkeessa arvioidaan virtuaaliavustajan toimivuutta ja käyttökokemuksia sekä kuntoutujien että ammattilaisten näkökulmasta. Yhteistyö eri maiden kanssa mahdollistaa parhaiden käytäntöjen vertailun ja kehittämisen laajemmassa mittakaavassa.
Yhteistyö HybReDe-hankkeessa tukee StellarQ:n tavoitetta olla edelläkävijä terveydenhuollon digitalisaatiossa ja pitkäaikaissairauksien hoidon kehittämisessä. Lisätietoa uudesta hankkeesta löytyy Turun AMK:n nettisivuilta: HybReDe - Effective joint hybrid e-rehabilitation solutions for BSR citizens - Turku AMK
StellarQ:n ohjelmisto on suunniteltu tukemaan pitkäaikaissairauksien hoidon ja kuntoutuksen seurantaa. StellarQ-järjestelmä tarjoaa terveydenhuollon ammattilaisille verkkopohjaisen käyttöliittymän, joka mahdollistaa sairauden etenemisen, hoidon vaikuttavuuden ja kuntoutuksen seurannan. Lisäksi potilaille on tarjolla omaraportointipalvelu, jonka avulla omien oireiden ja hyvinvoinnin seuranta on mahdollista myös etänä. StellarQ:n näkökulmasta tekoälypohjaisten virtuaaliavustajien tuominen osaksi hybridikuntoutusta on luonteva jatkumo kehitykselle, jossa pyritään etsimään kustannustehokkaita hoidon toteutustapoja.
StellarQ

StellarQ Oy

Eerikinkatu 3 A, 20100 Turku, FINLAND