StellarQ

Takaisin ajankohtaisiin
StellarQ Oy ja Medino Oy käynnistävät EU- aluekehitysrahaston tukeman strategisen yhteistyöhankkeen - tammikuu 2026
StellarQ oy ja Medino oy ovat käynnistäneet strategisen yhteistyöhankkeen EU:n aluekehitysrahaston (EAKR) tukemana. Yhden vuoden mittainen projekti alkoi tammikuussa 2026 ja tukee StellarQ:n valmistautumista kansainväliseen laajentumiseen Pohjoismaihin sekä laajemmin Euroopan unionin alueella.
Hankkeen tavoitteena on kartoittaa ja kehittää kansainvälisiä mahdollisuuksia yhdenmukaisiin hoidonseurantamalleihin yhteiskunnalle kalliiden pitkäaikaissairauksien osalta. Hankkeessa keskitytään kahteen pilottisairauteen: Alzheimerin tautiin ja uniapneaan.
Projektin aikana arvioidaan nykyisiä hoitopolkuja, seurantarakenteita, tiedon hyödyntämisen käytäntöjä sekä mahdollisuuksia luoda kansainvälisesti sovellettavia malleja pitkäaikaissairauksien järjestelmälliseen seurantaan.
Tavoitteena on vahvistaa näyttöön perustuvia, kustannustehokkaita ja potilaskeskeisiä seurantakäytäntöjä sekä tukea StellarQ:n palveluiden kansainvälistä kasvua ja skaalautuvuutta.
On kunnia olla mukana rakentamassa StellarQ:n kansainvälistä strategiaa ja keskeisiä aloitteita, jotka auttavat terveydenhuollon ammattilaisia ja potilaita saavuttamaan parhaat mahdolliset hoitotulokset Alzheimerin taudin ja uniapnean hoidossa, erityisesti Pohjoismaissa.Marco Hautalahti, Medino oy:n toimitusjohtaja
Olen iloinen yhteistyön vahvistumisesta Medinon kanssa, kun hyödynnämme StellarQ:n vahvaa valtakunnallista käyttöä ja otamme seuraavia askeleita kohti kansainvälistä laajentumista. Hanke mahdollistaa hoidonseurantamalliemme skaalaamisen sairauksiin, joilla on huomattava yhteiskunnallinen vaikutus.Markku Aittokallio, StellarQ oy:n toimitusjohtaja
Lue lisää Medinosta täältä: https://medino.fi/
StellarQ

StellarQ Oy

Eerikinkatu 3 A, 20100 Turku, FINLAND